Kun olemme kuolleita, emme enää ole. Ainut mistä voimme puhua on tämänpuoleinen ja ainut jossa voimme vaikuttaa asioihin: tämä maailma. Camus:n mukaan ihmisen tekee vapaaksi se, että hän saa koska tahansa valita kuoleman. Camus on väärässä, ihminen olisi vapaa, jos hän saisi valita, kuinka kauan elämä jatkuu.
Elämä on kuolemista lauloi Juice, tavallaan se on totta, läheisiä kuolee, itsekin joskus. Mutta ehkä Juice tarkoitti elämän pieniäkin suruja, ero puolisosta, sairaus… Ehkä Juice tarkoitti että elämä on kaukana jatkuvasta juhlasta tai jos se olisi jatkuvaa juhlaa se olisi hyvin lyhyt.
Kumpi on sitten arvokkaampi elämä: rock-staran vai virkamiehen? Ehkä sanoisin että virkamiehen, hän sentään yleensä tajuaa ettei ole kuolematon. Ja se on realismia. Tärkeää mielestäni elämässä on oppia ettei kukaan ole kuolematon ja kaikki ovat samalla viivalla kuoleman edessä.
Elämä voi olla epäreilua, mutta kuolema on kaikille sama. Tästä ei pidä kumminkaan vetää johto päätöstä että epäreilu elämä ei olisi elämisen arvoista. Kaikki elämä maapallolla on elämisen arvoista. Mikään ei ole kuolemisen arvoista. Aina kannattaa taistella ja jos siihen väsyy, niin ottaa pieni time out.
Niin kuin Tampereen keskustorin kiveyksessä lukee: ”Elää sinun täytyy, ja tajuta että sinä elät.”